BOOKS BOOKS BOOKS

Mun pieniin tietorakenteisiini on seitsemäntoista vuotta syötetty varmana faktana sitä, että Sastamalassa on kerrassaan upea ja mahtava ja ainutlaatuinen ja tyylikäs pääkirjasto. Olin suorastaan kummissani jo nähdessäni Pariisin Pompidoun, ja nyt Portlandissa kerros kerroksen ja osasto osaston jälkeen minusta alkoi tuntua, että tuo tieto on jonkinsorttinen valhe. 

Toki pienessä kylässä pieni kirjasto, mutta kattokee nyt tätä.

Siellä on lastenosastolla puu ja talo. Siis talo talon sisällä, pretty cool. Muutenkin lastenosasto on siellä oikea osasto eikä muutama hylly muiden hyllyjen seassa. Vaikka toisaalta, onhan Sastamalassakin nuortennurkassa jonkun Picasson maalaama fauni, tyttönen ja Potter, että aika fiftififti. 

Ja sitten. Powel's Books. Huh. Voinko muuttaa tänne? Tai ottaa kotiin tuon  kirjakaupan, jonka kaikkia huoneita ei olisi kuukaudessa mahdollista tutkia edes pintapuolisesti, vaikka tekisi kokopäivätyötä? Tai ainakin jokaiset rappuset, jotka kaikki ovat erilaisia, tai huoneet, joissa kirjoja on kattoon asti, tai sen tunnelman rakkaudesta kirjoihin, tai sen tunteen kun ei tiedä mistä löytää itsensä seuraavaksi, tai sen hämyisen kirjakahvikaupan (mitä mää sanoin, Portlandissa uidaan kahvissa) tai yksinkertaisesti ne kaikki miljoonat kirjat?

 Ulkoa päin näyttää vaatimattomalta, ja olin jo näin perus suomalaisoptimistisena että pettymys tää oli ja että turhaa odotin. Mutta sitten en tiiä, että mistä niitä kerroksia ja käytäviä ja hyllyjä ja rappusia vaan putkahteli. En epäile Judithia laisinkaan, kun hän kertoo juuttuneensa kirjojen sekaan ensimmäisinä vierailukertoina koko aukioloajaksi.

Ja kun nyt kirjoista alettiin puhua, niin kerrottakoon, että Judith luki tuliais-Puhdistuksen kolmessa päivässä. Ja sanoi tykänneensä kovastikkin. Nyt se on lainassa naapurintädillä, joka kuuluu samaan lukupiiriin. Ja näin minä tuon Suomea maailmankartalle.