READY, SET, GO HOME

Voi Chicagon kenttä, tämä tuo vallan mieleen matkalaukunkatoamispaniikkia, päänsärkyä, kavereidenkatoamispaniikkia ja tuskaista väsymystä. Nyt ei ole mitään noista, onneksi. Sen sijaan on se sama Mäkkärin jääkahvi, joka tuntui jättiläiskokoiselta edellisellä kerralla. Nyt tuntuu normaalilta.

Koti ei siis ole kaukana. Takana upea reissu, joten kiitos teille matkaseurasta. Palaillaan, kun on uusien seikkailujen aika.

VIIMESIÄ VIEDÄÄN

Tähän päivään on kuulunut pakkailua ja koko reissun paras lounas jättimäisine jälkkäribuffetteineen Timberline Lodgella. Elisa myös tukki sähköpostini muistikortillisella valokuvia, mutta ei se haittaa, kun niitä on niin ihana katsella.

Ja sitten me käveltiin rannassa, ja siellähän se todellisuus iski. Viimeinen kerta, kun näen auringon laskevan Mount Hoodin ja Columbia riverin taakse. Vaikka sisimmässäni tunnen kuuluvani isoon kaupunkiin, on Hood River sulattanut sydämmeni täysin. Pienet putiikit ja joki- sekä vuorimaisema, kaunis arkkitehtuuri ja lämpimästi hymyilevät ihmiset, vilkkaat kahvilat ja tuskaisen jyrkät mäet. Mulla tulee tätä paikkaa ikävä.

HAPPY BIRTHDAY HOOD RIVER LIONS CLUB

Hirveen oli kivat synttärikemut tänään, ja koristelu ainakin ykkösluokkaista. Jälkiruuaksi oli karamellijuustokakkua ja ohjelmanumerona pari naista esittivät superupeita Broadway-biisejä. Ne kaikki olivat tuttuja myös Gleestä, joten pääsin hifistelemään artisti- ja musikaalitietoudellani. Ja ihan kokonaisen yhden kuvan nappasin illan aikana, olkaa siis niin hyvät:

Oli ihana nähdä Judithia, joka on kyllä niin maailman aurinkoisin persoona. Oli ihana nähdä muitakin ihmisiä. Tuli kovin tyhjä olo monien tullessa hyvästelemään, kun ei tässä kaikkia varmasti tule enää ennen lähtöä nähtyä. Kiitollinen mun sopii olla monesta asiasta, mutta nyt päällimmäisenä varmasti tästä reissumahiksesta ja kaikista lämpimän ihanista ihmisistä joita olen tavannut.

WORK HARD

Perhepuistotapahtumassa kuunneltiin mukavan letkeää livemusaa piknikvilteillä ja sadevarauksella. Osui sopivasti reissun ensimmäinen viileä päivä juuri ulkotapahtumalle, mutta onneks mun homma oli vartioida tortillakanojen kypsymistä. Sitten paikalle saapui joku ammattitaitoisempi ja mut alennettiin kauas kauas lämmittävästä grillistä jakelemaan limppareita. Mutta onneksi univormu oli komee. Saatte silti sen osalta tyytyä tälläseen sniikpiikkiin, kun asukuvaajaa en itelleni kehdannut kysyä.

Mutta kyllä oli kuuma juustokastike hyvää tortillasipsujen päällä, aiaiai. Vähän aikaa sitten olin myös toisilla perhepäivillä avustelemassa, sillä kertaa sormiväripistevastaavana! Se oli paras homma ikinä, koska lapset oli hauskoja ja banaanidonitsit järkyttävän suuria.

Tuli itellekkin niin luova olo ettei auttanut muu kuin iskeä sormet maalipurkkeihin ja antaa mielikuvituksen laukata...

Huomenna työskentely jatkuu vastaanottavan Lions Clubin vuosipäiväkoristelutiimissä, palaillaan.

ARKISTOJEN KÄTKÖISTÄ 2

Täälon kyllä rehattu siihen malliin, että sata juttua ennen Elisan lähtöä on jääny mainitsematta. Tässä muutama niistä.

Kyllä ihan pääsi sisäinen luonnontieteilijäni valloilleen OMSIssa, ja sitä ei muuten tapahdu usein. Pelastettiin yks kylä tulvavahingoilta, huojuttiin maanjäristysstimulaatiossa, ammuttiin vesiraketteja ja tehtiin kemiallisia kokeita. Varsinainen vierailun pointti jättimuseokeskuksessa oli kuintekin Euroopasta raahatut muumiot, ja olihan se semijärkyttävää katella silmiin Pena Perulaista, 6500 v.

 Suomipäivällinen, täältä tullaan!

 Rannikkoreissulla piipahdettiin myös akvaariossa, jossa oli jos jonkun sorttista uiskentelijaa. Sitä mä tässä vaan mietin, että miltäköhän niistä ''Näihin saa koskea''-meritähdistä mahtaa tuntua, kun kymmenen ipanaa törkkii sormillansa samanaikaisesti kylkeen. Näitä akvaarioita miljoona kertaa siistimpi juttu kuitenkin oli, kun hurautettiin merileijonien kotiluolalle. Valehtelematta satoja hylkeitä piti majaansa siinä kallionsyventeessä, ja voi sitä eltaantuneen kalan hajua ja merileijonista lähtevän metelin määrää.

Täällä landella vuoden yks kohokohdista on neljä päivää kestävä country fair. Muistatteko elokuvista ne tapahtumat, joissa katotaan että kenellä on komein kurpitsa tai omena tai lehmä tai lammas ja sitten se saa ruusukkeen kylkeensä? Tää oli just se.

Paitsi että mää en tiiä missä ne kaikki vihannekset ja kotieläimet oli. Tiikeri kyllä löytyi, ja suhteellisen kattava kokoelma käärmeitä. Lisäksi oli livemusaa, taikuri ja ilmapalloelukat, muotinäytös, tivoli maailmanpyörinensä ja kummitustaloinensa, krääsämarkkina-alue sekä vähän laadukkaamman tilpehöörin teltta, unohtamatta tietenkään kunnon jenkkifairsafkaa. Karamellikuorrutettuja omenoita, jäätelöä ja telttakaupalla meksikolaista pikaruokaa.

 Nyt on hyvä olo, kun on koko Oregonin turistein juttu takana. Voodoo-donitsit siis. Niiiiiin hyvää, makeaa, outoa ja hauskaa.

Vesiputoukseen on aina hyvä lopettaa, erityisesti jos sinne on joutunut kahlaamaan kanjonissa kainaloihin asti ulottuvassa vedessä reppua pään päällä kantaen.